← Toimistosuunnittelu / 4dBarn Aulan suunnittelu / Basware Oyj →

Dewaco on juuri 30 vuotta täyttänyt Suomalainen CleanTech yritys, joka toimii osana Econet Groupia lietteenkäsittelyn saralla. Dewacon parikymmentä henkeä työllistävä konttori sijaitsee Laitilassa, josta käsin he palvelevat kansainvälistä asiakaskuntaansa 85 eri maassa.

Toiveena oli saada kansainvälisesti edustavat tilat yritykselle, joihin inspiraatiota haettiin Suomen luonnosta; puun vihreyttä sekä puukuosia eri muodoissaan.

Päätavoitteena oli saada tilat ja tilaratkaisut toimivimmiksi sekä järjestää eri toimintojen sijainnit työtiloissa uudelleen. Haastavan tilamallin takia käytävissä oli paljon hukkatilaa, jonka vuoksi tilat haluttiin saada paremmin käyttöön – tilasuunnitelman lähtökohtana oli, että väliseinien paikkoja voidaan muuttaa. Koska Dewacon vierailijat tulevat pääosin Suomen ulkopuolelta, haluttiin tiloihin tuoda edustavaa Suomi-ilmettä ja -fiilistä.

”Avoin kommunikointi puolin ja toisin oli tässä projektissa ensiarvoisen tärkeää.”

Suvi Salmenkaita, Sisun suunnittelija ja projektivastaava

Tilat päädyttiin saneeraamaan mittavasti vastaamaan nykyaikaisia työtiloja. Suunnitelmaan kuului pintamateriaalien uusinta lattiasta kattoon, kalustussuunnitelma, valaistussuunnitelma, mittatilausratkaisut sekä sisustukselliset yksityiskohdat. Sisu hoiti projektin suunnittelun ja projektinhallinnan, sekä kalusteiden tilauksen ja sisustusta täydentävät yksilölliset mittatilausratkaisut.

Uudet tilat ovat nykyaikaiset ja kansainvälisen Clean Tech yrityksen imagon mukaiset. Toimistotila koostuu avotyöskentelytilasta, työhuoneista sekä neuvottelutilasta. Työskentelytilat sijoittuvat nyt paremmin eri toimintojen yhteistyötä ajatellen ja tiloissa on yhtenäinen, nykyaikainen ja riittävä valaistus. Äänieristystä kohennettiin ja työergonomiaan panostettiin. Toimistotilaan lisättiin myös taukotila, joka on lisännyt yhdessäoloa positiivisella tavalla. Dewacon vierailta on kuultu todella positiivisia ja yllättyneitä kommentteja tilan kokonaisvaltaisesta muutoksesta.

”Tila on nyt todella valoisa ja moderni, juuri niin kuin haluttiinkin. Haasteiden kautta voittoon!”

Heidi Solalinna-Jalonen, Dewacon myynnin sihteeri

Perusteellisen suunnittelun ja projektissa mukana olleiden yhteistyökumppaneiden hyvän yhteistyön kautta selätettiin ison muutosprosessin ja työmaan eteen tuomat haasteet.

Oli hienoa, että asiakas uskalsi ryhtyä näin isoon muutosprojektiin ja oli palkitsevaa olla itse siinä mukana alusta loppuun eturivin näkymin.” kommentoi Suvi tyytyväisenä.

Mietitkö toimitilojen uusimista? Ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä, miten voisimme parhaiten auttaa!

Heidi Solalinna-Jalonen Myynnin sihteeri Tilasuunnittelu / Dewaco
Loading...